Laku-Benella

40 minuuttia

4 hengelle

Ainesosat

1 Benella Kirjolohi fileenä

suolaa

LAKUPYRE

2 dl lakuja (Panda/Fazer)

vettä

LAKU-SITRUUNAMELISSAMARINADI

1 dl valkoviinietikkaa

0.25 dl rypsiöljyä

2 rkl sokeria

2 tl lakritsijuurijauhetta tai lakupyrettä

1 ruukku sitruunamelissaa (hienonnettuna)

LAKU-AIOLI

3 rkl lakupyrettä

2 dl majoneesia

1 valkosipulinkynsi

suolaa

mustapippuria

VALMISTUSOHJE
  1. Leikkaa kirjolohi annospaloiksi.

  2. Valmista lakupyre. Laita lakupalat pieneen kattilaan ja lisää vettä sen verran, että lakut eivät ihan peity. Sulata lakut hiljalleen kattilassa. Paseeraa massa siivilän läpi ja anna jäähtyä kelmun alla huoneenlämpöiseksi.

  3. Sekoita laku-sitruunamelissamarinadin ainekset blenderillä.

  4. Levitä marinadia kirjolohipalojen pinnoille ja nosta ne jääkaappiin 1–2 tunnin ajaksi. Jätä marinadia myös pariloimista varten.

  5. Paista marinoidut kirjolohipalat kuumalla parilapannulla tai grillissä. Levitä marinadia kirjolohipalojen päälle paistamisen aikana. Kypsennä kirjolohipalat kypsäksi 180 asteisessa uunissa noin 2–3 minuutin ajan. Mausta lopuksi suolalla oman maun mukaan.

  6. Valmista laku-aioli sekoittamalla keskenään lakupyrettä, majoneesia ja valkosipulia sekä suolaa ja pippuria maun mukaisesti.